Nyt on tapaaminen tältä vuodelta vietetty ISO KIITOS kaikille mukana olleille meitä oli hieman yli 40 henkeä ja koiria 18. Iloisia ja mukavia lapsia 9.
Onnistunut päivä, vesisade yritti meitä pelotella, vaan onneksi se oli niin hetkellinen, ettei ehtinyt paita kastua.
Kiitos koirahieroja Helena Mäkiselle hyvästä luennosta, ja nyt meidän pitäisi muistaa miten tärkeää on koiran lihas- ja nivelhuolto venytyksineen. Joten venytelkäähän ja hierokaa koirianne aina kun muistatte.
Tapaaminen oli jälleen niin onnistunut, että eiköhän ensi vuonna jälleen pidetä mukavat juhlat koirien kunniaksi.
Porin näyttelyssä kävi juuri niinkuin arvasinkin, olivat heittäneet kasvattajaluokan ilmoittautumiseni roskikseen, väittivät etten olisi sellaista lähettänyt. Ilmoitin näyttelyyn 10 koiraa ja kasvattajaluokan – eivät hyväksyneet minua koirieni omistajaksi joten peruutin omat koirani, mutta jätin yhden koiran ja kasvattajaluokan näyttelyä varten, – kasvattejani näyttelyssä oli 5, mutta kasvattajaluokkaa eivät laittaneet luetteloon, koko kuponki oli heiltä "mennyt hukkaan", siis heittäneet roskikseen. Näin Porin näyttelyssä kun Satsky mukana järjestämässä.
Suureksi onneksi Sue’s Secrets kennel sai kasvattajaluokan ja siitä KP:n sekä puhdistivat palkintopöydän kokonaisuudessaan.
ISOT ONNITTELUT Sue’s Secrets koirille ja kasvattajille omistajille jne jne…. ensi vuonna jälleen.
Karttalinkki jarabindaan:
http://maps.google.fi/maps?f=q&hl=fi&geocode=&q=ravanintie+70+ulvila&sll=61.788707,23.312988&sspn=1.773683,5.108643&ie=UTF8&ll=61.419393,21.928711&spn=0.221728,0.63858&z=11&om=1
ILMOITTAUDU JARABINDAN TAPAAMISEEN MAHD. PIAN…… os. jarabindan@gmail.com tai puh. 044- 538 8824 /marianne
KLO 16 ALKAEN ASIATIETOA: KOIRAN HIERONTA, LIHASHUOLTO JA VENYTYSHOITO. Harjoitellaan jokainen omalla koiralla asiantuntijan, koirahieroja Helena Mäkisen opastuksella. Sateen sattuessa, olemme sisätiloissa tilat varattu lähistöltä.
TAPAAMINEN 28.7.2007 KLO 14 MENNESSÄ PAIKALLE RUOKAILUUN.
virallisen ohjelman jälkeen teemme kaikkea kivaa.
Saunotaan. uidaan, leikitään ym. omat janojuomat tervetulleet.
27.6.2007: Jarabindan Isa Lana Frau on astutettu Nisupihan Oma Kamulla pennut syntyvät n. 22.8.2007
Alustavia varauksia otetaan vastaan. Varaustilanne 26.7. 2 N + 2 U pentua.
Alman pennut syntyivät 18.6. klo 11.50-19, tuloksena 3 uros- ja 6 narttupentua.
18.6.2007: klo 11.15 Kassi-Alman synnytys on alkamassa tänään. Avautumisvaihe menossa, lämmöt laskivat eilen illalla ollen 36.8 joten nyt odotellaan ensimmäisen pennun syntymistä iltapäivällä. Pidän tätä blogia ajantasalla muutaman tunnin välein.
13.6.2007: www.jarabindan.fi sivuille lisätty uusi sivu KOIRAT/uroksia jalostukseen, + kuvia usealle sivulle ym. UUTISET osioon
Jarabindan tapaamiseen 28.7.2007 klo 14 alkaen olisi hyvä ilmoittautua mahd. vaikkapa jo tänään. Mieluiten sähköpostitse jarabindan(at)gmail.com
28.4.2007: Täällä on tapahtunut jotain, erikoista, viimeisimmät 2 kuva-albumia eivät näy ainakaan tällä omalla koneellani.
Piti oleman kuvia paimennusleiriltä 19.-20.5. ja muutamia kuvia Harjavallan koiranäyttelystä ym. , toivottavasti on vain tilapäinen häiriö, ettei kansioita näy ollenkaan. Alman vatsa pyöristyy päivä päivältä vaikka viikkoja tulee vasta keskiviikkona 6 täyteen. Iso pentue odotettavissa. Sen sijaan lancashire heeler Ladyn vatsassa ei näy vielä mitään merkkejä, Ladyllä kylläkin tulee vasta 5 viikkoa täyteen joten on mahdollista, ettei näy vaikka pentuja olisikin tulossa.
24.4.2007: Mariannea saisi nyt vähän ottaa tukasta kiinni ja ravistella; Kotisivuasiat ovat olleet täysin hoitamatta monen monta aikaa.
Olisi pitänyt lisäillä kuvaustuloksia ja erityisesti näyttelytuloksia jo moneen kertaan, vaan aina on muita kiireitä jotka siirtävät kotisivujen päivittämistä.
KASSI-ALMA on selkeästi turpoamassa ja nyt on 100-varmaa, että rottweiler pentuja on tulossa juhannusviikolla.
Lancashire heeler Lady on astutettu viikkoa myöhemmin kuin Alma, joten siitä ei vielä merkkejä voi olla näkyvissä, ilmoittelen täällä josko alkaa jotain merkkejä näkyä. Ikävä kyllä Ladylle ei pentuja ole tulossa, tyhjäksi jäi.
Ystävälläni on Söörmarkussa kennel Kotilinnun -sinne on syntynyt vaaleita labradorinnoutajan pentuja 9 kpl.,
Kävin tänään 24.4. pentuja katsomassa, niiden ollessa nyt 3 viikkoisia, olivat tietenkin aivan ihastuttavan suloisia ja vahvoja, hyvännäköisiä pentuja. Jos sinua kiinnostaa LABRADORINNOUTAJAN pentu voit soitella Pirjo Välimäki puh. 050-5454681. Varmasti luotettava ja rehellinen kasvattaja.
20.4.2007: Jatko Anon kuvaustulokset tulleet, tuloksena A/A 0/1 ja silmät OK. Viimeisimmästä näyttelystä ERI. Anoa tullaan käyttämään jalostukseen Santaharjun Giselalle toukokuun viimeisellä viikolla, joten pentuja on tulossa Poriin ja tuon yhdistelmän kasvattajan yhteystiedot saa minulta josko pennut kiinnostavat.
Jarabindan Jatko Ano tänään kuvattu lonkat ja kyynärät, kuvat lähtivät kennelliitoon eläinlääkärin arviolla: A/A 0/0
Onnittelut Annikalle terveestä koirasta.
Olen menossa mukaan tähän ao mätsäriin esittelemään Bento Kronen ja 1stChoice tuotteita:
koirien ja kissojen ruuat, koirille: hihnat, pannat,lelut,shampoot,sakset, ym. hoitotuotteet,
esim. plaque off on tarjouksessa 19,90 ja SUURET possukorvat 6 eur./10 kpl.
Tulkaahan mukaan iloiseen koiratapahtumaan kaikki tutut ja tuntemattomat.
Match show 17.5.2007:
Paikka: K-kauppa Osterin piha-alue Noormarkussa
Aika: Ilmoittautuminen klo 12.00 alk., arvostelut klo 13.00 alk.
Luokat:
Lapsi (alle 13.v) ja koira
Pennut (alle 1.v)
Pienet koirat
Isot koirat
Lisäksi leikkimielinen "Omistaja kuin koiransa"-luokka jossa paras palkitaan!
Paikalla myös puffetti, arvontaa ja tuote-esittelijöitä.
Tuomareina Kirsti Louhi ja Tuula Liukkonen
Rokotustodistukset mukaan!
Tapahtuman järjestää Noormarkun Koiraharrastajat ry.
http://www.noormarkunkoiraharrastajat.com/
28.4.2007: Meille on mitä ilmeisemmin tulossa lancashire heeler pentuja ja rottweiler pentuja juhannuksena 2007. Siis heeler narttu Limebrook’s Augusta Lady ja rottweiler narttu Jarabindan Kassi-Alma ovat astutetut huhtikuulla.
Sunnuntai 22.4.2007 Tikkulan ABC:n pihassa tänään Match Show,. Järj. Porin Seudun agilityharrastajat ry.
Tulkaahan kaikki mukavaan ilmaan nauttimaan koiramaisesta tapahtumasta. Olen mukana esittelemässä Bento Kronen ja 1stChoice ruokia ja tuotteita. Paljon monenmoisia uutuuksia.
Kiitos Porin Seudun Agilityharrastajille, hyvästä mätsäristä, siellä oli kaikilla niin mukavaa.
Tapaaminen tulee olemaan lauantaina 28.7.2007 aamusta alkaen ja näyttelyyn menemme yhdessä seuraavana päivänä Porin Raviradalle.
Klikkaa tuosta ->Ilmoittautukaa näyttelyyn hyvissä ajoin, 30.5. mennessä näyttelymaksu on silloin edullisempi.
Edullisempi Ilmoittautuminen 30.5. mennessä
| |
ENSIMMÄINEN KOIRA | 32 euroa |
SAMAN OMISTAJAN 2. JNE KOIRA | 26 euroa |
PENNUT ja VETERAANIT | 26 euroa |
JUNIOR HANDLER | 10 euroa |
16.4.2007 illalla: Jarabindan Kassi-Alma on astutettu onnistuneesti Jarabindan Wizard of Ricolla. Pentujen laskettu syntymäaika noin. 20.-22.6.2007. Juhannuksena on siis meikällä ohjelmaa tiedossa.
15.4.2007 Match show:ssa Jarabindan Citro-Nella oli BIS 6. Hyvä Nella ja Jenna niin sitä pitää ja tuosta on mukava jatkaa eteenpäin, Nellakin on vasta 17 viikkoinen ja jo nyt noin hieno tulos. Onnittelut. Laitan valokuvan tuohon uusimpaan albumiin – tuohon yläpuolelle.
Match show – K-SUPERMARKET, Siltapuistokatu 9 pihassa tänään 15.4.2007 klo 11 alkaen ilmoittautuminen ja arvostelu klo 12 .
Järj. Doberman yhdistys. Tulkaas kaikki mukaan näytelmiin, on niin kaunis ilmakin.
Kertokaas vieraskirjassa, mitä mieltä olette Alman sulhosta W-Ricosta. Mukavaa kesän odotusta kaikille tasapuolisesti.
Kesän 2007 Treffit/tapaaminen 28.7.2007. Ilmoita koirasi Porin Kv. koiranäyttelyyn, edullisempi ilmoittautuminen toukokuun aikana. Kts.tarkemmat tiedot www.jarabindan.fi TREFFIT sivulta.
14.4.2007: Jarabindan Kassi-Alman juoksu on alkanut ja astutusta ollaan suunniteltu aloitettavaksi lähipäivinä. Pentujen laskettu syntymäaika tullee olemaan n. 21.-23.6.2007. Uroksena: Jarabindan Wizard of Rico, keskikokoa suurempi, lyhytrunkoinen vahvan sukupuolileiman- luuston ja voimakkaan pään omaava uros. Kts. tarkemmin kuvia yms. www.jarabindan.fi KOIRAT/Pentueet sivulta.
30.3.2007: Matias täytti tänään 15 v. Onnittelut perheemme nuorimmaiselle. Hyvä tietokoneeni hajosi vajaa viikko sitten ja nyt on uusi peli, jotka tuntuu pelittävän hyvin. Valokuvia koneen hajoamisen myötä meni muutamia hukan teille, vaan Tampereen näyttelystä yritän laittaa albumiin lähiaikoina kuvia..
24.3.2007 Hurja päivä. Tampereen kv. näyttelyyn oli ilmoittautunut 85 rottweileria ja 6 kasvattajaluokkaa.
ROP koira oli Sue’s Secrets Usco Ny Urho ja PN2 oli Urhon emä Jarabindan Ulko-Salla. Myöskin Jarabindan Geena Deivis sai ERI:n ja Hippu Kulta sekä Friidu Fifii EH:n. Näillä em. koirilla sitten saavutimme KASVATTAJALUOKAN 1 ja KP kennel JARABINDAN.
www.jarabindan.fi sivuja päivitetty Koirat In Memoriam osaa ja uutiset sivua.
17.3.2007: Kotona ollaan jälleen ja vautsi vaude vau vau. Nyt on Vip-store katalogi jaossa täällä minulla. Nopeat syövät hitaat, siis tulkaahan hakemaan oma kataloginne – ensimmäiset on jo jaettu – melkein revitty käsistä. Mahtavia tarjouksia uskomattomia uutuustuotteita suomen markkinoilla, joita et ole aiemmin suomesta voinut ostaa. Siis huiman hieno luettelo on nyt jaossa, tule hakemaan omasi tai kunhan tavataan niin tuon sinulle tuon UUTUUDEN joka saa melkein pään pyörälle. Kaikki tilatut tuotteet myös nyt noudettavissa täällä Ulvilassa-
Olen viikonloppuna perjantai 16.3. ja lauantai 17.3. Vip-Vescor edustajapäivillä. Jos nyt on mielessä jotakin hankintoja Bento Kronen tai 1stChoice tuotteista niin kerro, tuon ne tullessani 17.3. illalla.
13.3.2007 Jarabindan Jafar King pevisa tutkimusten tulokset tulleet: Lonkat A/A kyynärät 0/0 ja silmät täysin OK.
Onnittelut upeista tuloksista niin emäntä Pirjolle kuin Kingille ja mikä parasta koiran luonne on tip-top.
11.3.2007: Kaunotar poikkesi täällä tänään. Kyseessä siis oli JB Citro-Nella, juuri 12 viikkoa täyttänyt Neitin pentu. Olipas tosi iso ilo silmälle, Nella oli siis kuvan kaunis kuin postikortti. Napseini Nellasta muutaman valokuvan ja pitää yrittää niistä jokin saada tänne sivuille lähiaikoina. Kamerassani on yli kuukauden ajan valokuvat, en ole toimertunut muistikortti tyhjentämään. Iso muistikortti mahdollistaa ison kuvamäärän säilyttämisen kamerassa joka toisaalta on huono. Kuvia tulee sitten kerrallaan niin paljon lajiteltavaksi ja käsiteltäväksi.
Kamera on joka tapauksessa tyhjennettävä ennen ensi viikonloppua, joten kohta alkaa kuvia jälleen tipahdella sivuille.
9.3.2007 Lisäsin tuon yo. laskurin klo 11.45. Mukava seurata kävijoiden lukumäärää sivuilla. Samalla kun poikkeat täällä sivuilla näet tuosta oikeanpuoleisesta ruudukosta oman IP-numerosi. Nyt juuri on hiljaisempi aika vuodesta, mutta kunhan näyttelyt jälleen alkavat ja Kassi-Alman juoksu, jolloin pentuja on odotettavissa niin sivujen käyttö tullee myös lisääntymään.
Bentro Kronen ja 1stChoice ruokien edustajapäivät ovat 17.3.2007, olen menossa sinne koulutuksiin. 16.3. menen Vip Vescor Oy:n VIP-valtuuston kokoukseen johon olen kuulunut sen perustamisesta lähtien.
18.3.2007 alkaen minulla tulee ilmeisesti olemaan VIP-store katalogit jaossa, nopeat syövät hitaat, joten pidä huoli, että saat minulta oman katalogisi. Sisällöstä voin kertoa tarkemmin kun olen saanut ensimmäisen katalogin käsiini.
Nyt keväthangille kirmaamaan, ennenkuin loppuvat lumet. Täällä Ulvilan seudulla on lunta vain n. 5-10 cm ja mahtaako tuota 10 senttiä enää täältä mistään löytyä. Hm. menenpä tutkimaan asiaa.
Tänään yritän saada valokuvia jälleen eetteriin.